Mitä on merinovilla
Mitä on merinovilla
Luonnon oma innovaatio
Merinovilla on luonnon oma innovaatio, joka toimii niin hyytävässä kylmyydessä kuin paahtavassa kuumuudessa. Merinovilla keritään merinolampaista. Niille on ajan saatossa kehittynyt poikkeuksellinen villapeite, jonka turvin lammas pärjää Uuden-Seelannin Etelä-Alppien vaihtelevissa keleissä. Rotua kasvatetaan myös muualla, kuten Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Merinolampaat laiduntavat suurilla alueilla ja liikkuvat paljon. Koska maasto on vaihteleva, ja sää-olot heittelevät useita kymmeniä asteita kesästä talveen, on merinovilla hyötyineen myös lampaille tärkeä.
Pehmeä
Merinovilla on huomattavasti ohuempaa kuin perinteinen lampaanvilla. Merinovillan kuidut ovat pitkiä, kimmoisia ja huomattavasti ohuempia kuin perinteisen lampaanvillan. Poikkeuksellisen kuiturakenteen vuoksi merinolangasta voidaan valmistaa hyvin ohuita ja kevyen kuohkeita neuloksia. Tästä syystä merinon käyttö ja suosio raaka-aineena on kasvanut vuosi vuodelta. Perinteinen villapaita on uudistunut, ja syntyy tänä päivänä yhä useammin merinovillasta.
Lämmin
Merinovillavaate sopii sekä kylmiin että kuumiin olosuhteisiin. Vaate on sitä lämpimämpi, mitä enemmän se sitoo ilmaa itseensä. Merinovilla on lämmittävän ilman sitomisessa maailman tehokkain kuitu. Tähän perustuu myös kerrospukeutuminen merinovillaisiin alus-ja välikerrastoihin. Mitä enemmän kerroksia, sitä enemmän lämmittävää ilmaa sitoutuu kuitujen väliin. Ohutkin merinokerros lämmittää tehokkaammin kuin paksuin tekokuituinen kerrasto.
Hengittävä
Nerokas merinovillakuitu reagoi myös kehon lämpötilaan. Kun iho kuumenee, vaatteeseen sitoutunut kosteus vapautuu viilentämään mikroilmastoa kehon ja neuloksen välillä. Näin merinovillavaatteen käyttäjä tuntee olonsa mukavaksi myös helteellä.
Kosteutta siirtävä
Merinovilla tuntuu aina kuivalta. Tämä johtuu merinovillan ominaisuudesta siirtää kosteutta pois iholta, jonka jälkeen höyry haihtuu ilmaan. Merinovillakuitu voi imeä itseensä 30% oman painonsa verran kosteutta, ja neulos tuntuu silti kosketuskuivalta.
Antibakteerinen
Antibakteerisuus on taas yksi ylivertainen voimannäyte, miksi merinovilla on niin huikea materiaali. Tällä ominaisuudella tarkoitetaan merinovillan tapaa puhdistaa itsensä. Merinokuitu reagoi hapen kanssa haihduttaen hajumolekyylit. Vaate on pitkäikäisempi vähemmällä pesulla. Merinovaatetta hoidetaan tuulettamalla. Tämä on kätevää erityisesti vaelluksilla ja matkustaessa. Antibakteerinen merinovillavaate on myös ekologinen valinta. Harvat pesukerrat rasittavat vähemmän luontoa. Vähentämällä pesukertoja, vähennät hiilijalanjälkeäsi.
North Outdoor ja merinovilla
North Outdoorin pääraaka-aine on merinovilla. Merinoneule on brändin kestosuosikki. Merinovillakerrasto, merinovillapaita, merinovillasukat ja asusteista tuubihuivi ja merinovillapipo ovat ulkoilijoiden ja talviurheilijoiden jatkuvia suosikkituotteita. Valikoimastamme löytyy reilusti erilaisia tuotteita naisille ja miehille.